DIRECTOR CANTUS KAUKO TOIKKA 1926 - 2021

Kunnioitettu sotaveteraani, kuoromme ensimmäinen puheenjohtaja ja ensimmäinen kuoronjohtaja director cantus Kauko Toikka kutsuttiin viimeiseen iltahuutoon 26.10.2021. Sairaus uuvutti hänet ikiuneen. Kauko johti kuoroa 24 v. Kauko oli syntynyt 2.7.1926, Kannusjärvellä, Vehkalahdella.

Kauko vietti lapsuutensa Kannusjärvellä. Perheessä oli isoäiti, isoisä, isän kaksi veljeä perheineen yhteensä 16 henkilöä. Sota-aikana samassa taloudessa asui kolme evakkoperhettä lapsineen. Henkilöitä oli yhteensä 20. Kaikki ruokailivat samaan aikaan pirtin isossa pöydässä. Perheen omassa käytössä oli oma kamari, sali ja yhteinen keittiö. Tämä yhteiselo oli yksi syy siihen, että Kaukosta tuli hyvin sosiaalinen ja toisista välittävä ihminen.

Kauko aloitti musikkiharrastuksen alle kouluikäisenä. Kotona oli urkuharmooni. Kansakoulupettaja Ida Koivula antoi Kaukon säestää virsiä aamuhartauksissa.

Sotavuosina 1942 – 43 Kauko kuului sotilaspoikiin. Sotilaspojat järjestivät iltamia Seuran talolla. Kauko soitti kitaraa ja pojat lauloivat kupletteja TOK-talolla. Väkeä oli koolla 40 – 50 henkeä.

Kauko perusti orkesterin. Siihen kuuluivat v. 1925 syntyneet pojat. Orkesterin kokonpano oli, kaksi viulua, klarinetti, mandoliini ja kaksi pahvista tehtyä rumpua. Orkesteri ei ollu kauan koossa, koska Mannerheim kutsui 1925 syntyneet miehet asepalvelukseen. Kauko kutsuttiin 21.4.44, 17 vuotiaana asepalvelukseen.

Kauko kertoi minulle tapauksen orkesterin perustamistilaisuudesta Kannusjärven koululla. Pojilla oli ensimmäinen harjoitus. Johtajaopettaja Vilho Brunila tuli paikalle ja kysyi: Miksi olette kokoontuneet koululle? Seurasi pitkä hiljaisuus. Kukaan ei uskaltanut sanoa mitään. Kaikki pelkäsivät johtajaopettajaa. Brunila: Minun ptää tietää kaikki mitä täällä tapahtuu. Minä vastaan tämän koulun toiminnasta. Kauko: Me olemme perustamssa orkesteria. Brunila: Soittakaa. Kauko soitti urkuharmonilla jyväskyläläisen lehtimiehen, kuoronjohtaja ja säveltäjä-runoilija Lassi Utsjoen kappaleen, Vartiossa. ”Mä vartiossa seison nyt yössä yksinäin”... Esityksen jälkeen Brunilaa ei enää näkynyt”.

Kauko Toikan kuoroharrastus alkoi Kannusjärven Evankeliumiyhdistyksen sekakuorossa. Se oli vanha kuoro, jossa Kauko toimi myöhemmin kuoron johtajana. Kitulassa toimi sekakuoro, jonka johtajana toimi Jaakko Lehtinen. Kannusjärven sekakuoro ja Kitulan sekakuoro yhtyivät ja näin syntyi uusi sekakuoro VEHKA. Aluksi kuoron johtajana toimi Jaakko Lehtinen ja varajohtajana KaukkoToika. Myöhemmin Kauko Toikasta tuli kuoron johtaja. Kuoro lauloi YLE:n Sävelvaaka radio-ohjelmassa. Kilpailun tuomarina toimivat mm. Osmo Vänskä ja Ilkka Kuusisto.

Haastattelin Kaukoa v. 2016, jolloin pidettiin Etelä-Kymenlaakson Veteraanikuoron 20-vuotisjuhla- ja director cantus Kauko Toikan 90-vuotisjuhlakonsertti Haminan sotilaskodissa. Kauko kertoi seuraavaa: Osallistuin kesällä 1959 ja 1960 Klemettiopiston kuronjohtajakurssille. Se oli minusta erittäin antoisaa aikaa. Imin siellä kuoromusiikista kaiken itseeni. Se aika oli niin tiivistä, että kutsuimme kursia ”musiikkivankilaksi”. Jouko Tolonen toimi kurssin johtajana YLE:n musiikkiosastolta. Hän nimitti minut tuhattaituriksi. Nimitys tuli seuraavasta tapahtumasta. Olimme pelaamassa lentopalloa ruokatunnilla. Opiston päivystäjä juoksee hengästyneenä paikalle. Äkkiä juhlasaliin! Eilen viritetty flyygeli ei toimi. Kauko: En minä ole mikään pianonvirittäjä. Päivystäjä: Pakko on tulla. Tolonen käski. Korjasin flyygelin seuraavasti. Panin pahvia johonkin kohtaa flyygelin väliin. En maallikkona osannut määritellä tarkkaa paikkaa. Tulos ei kelvannut, koska listan vahvuuden piti olla eri paksu keskellä ja päissä. Lista piti tehdä puusta. Menin koulun puutyöluokkaan. Kaikki ovet olivat siellä lukossa, enkä saannut työvälineitä. Onneksi luokassa oli tahko ja sillä sain hiottua listan sopivaan mittoihin.Kaikki oli ok. Flyygeli soi moitteettomasti.

Otan otteen Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekillan Sotilaspoikien kokouksen pöytäkirjasta. Perustava kokous ,16.10.1996, klo 14.00. Paikka: Vehkalahden serakunnan talo. Läsnä 13 miestä. Puhetta johti Kauko Toikka ja sihteeriksi kutsuttiin Eero Koukila. Kauko Toikka valittiin kuoronjohtajaksi ja puheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajaksi ja kuoron varajohtajaksi valittiin Helge Vuoksi. Ääntenvalvojiksi valittiin: I-tenori Tapani Heikilä, II-tenori Pentti Näppi, I-basso Jorma Lonka ja II-basso Pertti Heino. Kuoron toiminta tapahtuu toistaiseksi Sotilaspoika-killan puitteissa ilman virallisempaa organisaatiota. Harjoitukset jatkuivat, ainakin toistaiseksi keskiviikkoisin klo 14.00 seurakunnan tiloissa. Kokouksen jälkeen harjoittelimme laulua ” Tunte-maton sotilas” yksiäänisesti. Kuulosti lupaavalta

Kysyin Kaukolta em. haastattelussa: Mikä on hänen elämänsä kohokohta musiikin alalla? Kauko vastasi: Ylimpänä kaikesta on Vehkalahden kirkkokuoron ja Kannusjärven sekakuoron esiintyminen Vehkalahden kirkossa. Siellä johdin kuoroja. Laulu: Ylennä ristin lippu, jonka on säveltänyt Heikki Klementti. Sanat alkaa: Ylennä ristinlippu korkealle. Tuo valkovaate verin voitettu ….

Kauko sävelsi ja sovitti monia unohtumattomia kappaleita kuoromme käyttöön. Kaukon sävellys sotainvalidin puolison Karin Penttilän sanoittamaan lauluun Isänmaan vartijalle on yksi koskettavimmista lauluista. Sanat kuuluvat:

1. Isänmaan vartija, sua kiitän nyt ja tässä. On kiitokseemme vielä vähän aikaa. Ei ollut sulla kulta-aikaa! 2. Isänmaan vartija, sota julma riisti nuoruuden sulta, päälles´ syöksi savua ja tulta, ei ollut sulla kulta-aikaa! 3. Isänmaan vartija, on askelees ontuvaa, hiuksillas hopeaa ja mieless` apeaa. Ei ollut sulla kulta-aikaa! 4. Isänmaan vartija, poskillas uurteita näkeekö kukaan? Jää Luojas´ kanssa et yksin! Näin sulle kulta-aikaa! Isänmaan vartijaa siunaa laps´ Suomen. On tullut aika viimeisistä viimeiseen siunattuun aikaan!

Muistamme itsestään numeroa tekemätöntä, elämänmyönteistä, taitavaa musiikkimiestä kunnioituksella ja syvällä kaipauksella.

Kunniaa tehden

Esko K. Lahti

kuoron sihteeri

Liity jäseneksi tai kannatusjäseneksi?

Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekilta ry

Yhteystiedot

Puheenjohtaja Matti Haapanen
Koskenniskantie 1, 48400 Kotka
0500 655 913
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Sihteeri Pentti Snygg
Vapakuja 3 B, 49490 Neuvoton
040 556 6961
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.